Uusi työ, uudet lelut

Parasta kyllä uudessa työpaikassa on ehdottomasti se, että aluksi saa ensin viritellä koneet ja näytöt ja kaikki käikäleet kuntoon. Sitten kun saa koneen verkkoon saa alkaa arpoa itselleen firman puhelinta. Voi veljet, se vasta onkin vaikeaa. Pitkällisten vertailujen jälkeen en toki voinut sitten valita mitään "no tää nyt on perus, voi soittaa ja silleen" vai piti ottaa varsinainen teiniritsapuhelin.

Selkeästi joku tyttöjuttu tämä tää-on-kivan-pieni-käsilaukussa, tulee ihan jostain takaraivosta. Enhän edes käytä käsilaukkua ikinä... Kivan pieni käsveskapuhelin taatusti häviää repun pohjalle tai luistinkassin syövereihin. Että tiedoksi jos en vastaa, antakaa hälyyttää KAUAN... Suurimmaksi huolenaiheeksi puhelimenvalinnassa nousi se, että saako siihen mp3-soittoääniä. Voi hyvänen aika. Voisi toki huolehtia saako siihen BT-yhteydet ja paljonko siinä on muistia. Mutta ei. Omatekemät soittarit pitää olla, ei muuten hyvä heilu.

Olisin kyllä halunnut mustan puhelimen, mutta värivaihtoehdot olivat punainen ja vaaleansininen. (Onko vaalean sininen vai vaaleansininen, en ikinä tunnu saavan sitä oikein. Pistän nyt molemmat vaihtoehdot niin saatte valita kumpi on parempi.) Otin sitten sen sinisen version, punainen jotenkin ei sovi silmien väriin. Ah, miten pätevä peruste valita puhelin..

Aamulla koin jännitttäviä hetkiä. Olin ensimmäinen työhuoneeseen tulevista, enkä sitten saanut valoja huoneeseen. Lievästi sellainen "penaalin terävin kynä" -olo. Onneksi työkaveri tuli pian ja pelasti pulasta. Se katkaisin ei toki sijaitse tässä huoneessa, vaan tuolla konttorin toisella puolella. Mutta onhan se ihan loogista kun ajattelee. Saa näppärästi yhdestä paikasta hoidettua valaistuksen. Iltapäivän kohokohta oli excursio kahvihuoneeseen. Löytyi aika tuurilla, vaikka eilen se kyllä näytettiinkin. Kahvi oli hyvää. Kuten aina.

Liikunnan voima

Sitä on jotenkin niin aivopesty liikuntaan pienenä, että oikein ottaa nyt päähän että tuli pidettyä useamman vuoden aktiiviharrastamistaukoa opiskelujen ajan. Aloitin joskus luistelun ollessani kuuden vanha, silloin käytiin kerran viikossa luistelukoulussa. Siitä se sitten eskaloitui, ja muistaakseni kasi- tai ysiluokkalla luistelin yksinluistelua, kahdessa muodostelmajoukkueessa sekä valmensin. Siitä lukioon mennessä tippui toinen joukkue pois, mutta valmennustuntien määrä kasvoi. Lukion kolmannella jätin pois yksinluistelun, mutta se jäljelle jäänyt joukkue alkoi treenaamaan urakalla ja valmensin paria ryhmää. Vielä fuksivuonna kävin kaksi kertaa viikossa harjoituksissa Tampereelta käsin, mutta sitten tuli stoppi.

Lopetin liikkumisen kuin seinään, ja arvaahan sen miten siinä kävi. Kunto romahti ja paino nousi salakavalasti. Nyt olen löytänyt taas uudelleen luistimet kaapin perältä. Vietän tätä nykyä jäällä kolmisen tuntia viikossa ja oheisharjoituksissa tunnin viikossa. Entisiin aikoihin verrattuna aika vähän, voisi ehkä enemmänkin jaksaa. Uusi työpaikka kannustaa työntekijöitään liikkumaan, joten ehkä alan sitä kautta käydä tekemässä vielä pari kolme kertaa viikkoon jotain muuta.

Fyysisesti olo alkaa olla mitä parhain, ryhti on paljon parempi ja askel kevyempi. Mahtista!